tiistai, 7. heinäkuu 2015

Kesäkuulumisia

Voi jestas kuinka pitkä aika on mennyt taas postausten välillä. Kevät ja alkukesä on mennyt semmoista haipakkaa että blogin kirjoittaminen on jäänyt entistäkin huonommalle tolallle. Mutta nyt, minulla alkoi kesäloma virallisesti eilen ja nyt on taas aikaa kirjoitella postauksiakin.

Loppukevät ja alkukesä on ollut aika työntäyteinen ja omat harrastukset ja bändijutut siinä sivussa ovat vieneet mehut aika tehokkaasti. Mutta tosiaan eilen oli ensimmäinen virallinen lomapäivä ja tätä herkkua kestääkin nyt sen neljä viikkoa! Ai että olen onnellinen, tätä lomaa on odotettu kuin kuuta nousevaa :0) Perjantaina lähdettiin heti työpäivän jälkeen mökille ja olimme koirien kanssa mökkeilemässä sunnuntaihin saakka. Kävimme kalassa ja minäkin sain jopa muutaman pienen hauen ja pikkurillin kokoisia ahvenia virvelillä. Ötökkää, itikkaa ja paarmaa oli niin paljon kuin olisi jaksanut elävältä ottaa, se ötököiden määrä oli jotain ihan infernaalista. Ihana tämä Suomen kesä: sisällä pitää pitää lämpöjä päällä ja villasukkia jalassa ja ulos erehtyessä ötökät kuppaa hengiltä. No mutta kuitenkin kiva mökkireissu oli ja oli mukava päästä pienellä reissulle heti loman alkuun. Eilen kävimme äiskän ja Nooran kanssa taasen Kuopion Matkuksessa ostoksilla. Huomenna lähdemme iltapäivällä kohti Helsinkiä ja torstai-iltana nousemme koneeseen ja hurautamme Budapestiin. Tätä reissua on kyllä tullut odotettua todella kiihkeästi, en ole pariin vuoteen ulkomailla käynytkään. Budapestissa olen käynyt aiemminkin, mutta jostain syystä en kamalasti muista sieltä mitään joten tuntuu että on lähdössä seikkailemaan ihan uuteen paikkaan :0) Mukava pikku jännitys jo vatsanpohjassa kutittelee.

Palaan blogin pariin paremmin reissun jälkeen eli ensi viikon loppupuolella. Hyvää kesää jokaiselle lukijalle ja kiitos siitä, että vaikka olen niin huonosti viime aikoina kirjoitellut te olette jaksaneet käydä täällä ahkerasti kurkkimassa uusia postauksia. Muutamia uusia terveysreseptejäkin olisi vielä jakamatta. Ja ainiin! Lomareissun jälkeen aloitan puolen vuoden kuntokuurin pt:n ohjauksessa, mutta siitäkin paremmalla aikaa enemmän. Mutta joka tapauksessa paljon on tulossa asiaa, kunhan vain ehdin kirjoittaa ja siirrellä kuvia kamerasta koneelle.

Nyt pakkaamaan ja odottelemaan huomista! :0) Heissan!

sunnuntai, 12. huhtikuu 2015

Hei hei mitä kuuluu?

Huomasin tuossa arkistoa selatessani että viimeaikaiset postaukset ovat keskittyneet hyvin pitkälti pelkkiin resepteihin. Jottei tämä nyt menisi pelkäksi ruokablogiksi niin nyt kirjoittelen pitkästä aikaa taas muitakin kuulumisia!

Kevät on ollut työntäyteinen niinkuin olen moneen kertaan maininnutkin, mutta nyt on yksi etappi suoritettu kun sain viime viikolla viimeiset koulunäytöt läpi sekä tällä viikolla virallisen arvioinnin siitä että kaikki kouluhommat ja näytöt on suoritettu ja pääsin hakemaan tutkintopapereita. Tutkintolautakunta kokoontuu tämän kuun lopulla ja päihdetyöntekijän paperit tulevat sitten ajallaan postilootaan. On kyllä hyvä fiilis, koulu sujui nopeasti ja hyvin ja olen kaikinpuolin tyytyväinen siihen että sain täydennettyä aikaisempaa sosionomin tutkintoani tällä päihdetyöntekijän tutkinnolla ja sain samalla toisen ammatin :0) Muuten elämä soljuu eteenpäin kuten ennenkin, arkipäivät täyttyvät töistä, soittotreeneistä ja urheilusta ja viikonloput levosta ja ulkoilusta. Tällä hetkellä urheilu rajoittuu ahkeraan salilla käymiseen sekä haukkujen kanssa lenkkeilyyn, mutta ihanaa, kohta on jo tarpeeksi lämmintä aloittaa pitemmät pyörälenkit ja parin kuukauden päästä rullaluistelu! Ihan huippua että kesä tulee taas! Polvikivut tosin vaivaavat todella, todella pahasti elämää ja urheilua, joudun ehkä luovuttamaan ja menemään lääkärille. Nämä kivut ovat nimittäin olleet tosi pahana jo pitkään ja mikä omituisinta, kivut ovat pahimmillaan lepopäivinä. Urheillessa lihasten ja nivelten lämmitessä kivut hieman helpottavat, mutta ovat moninkertaiset lepopäivinä. Esimerkiksi kyykyssä käynti on todella tuskallista enkä meinaa välillä päästä aamulla sängystäkään ylös ilman huutoa.

10.jpg11.jpg

Ollaan kevään aikana jo useampaan kertaan käyty kurkkimassa tilannetta joella missä viime kesänä kävimme paljon kalassa tuolla Venäjän rajan tuntumassa, ja nyt joella kulkeminen oli jo suht inhimillistä. Käytiin joella ensimmäisen kerran jo reilusti kuukausi takaperin ja silloin sai kyllä hyvän jalkatreenin, kun kahlattiin joelle puoleen reiteen ylettyvässä hangessa. Tänään reitti oli paikoin sulanut jo jopa kokonaan mutta kyllä suurimman osan aikaa sai vielä kävellä nilkkoihin asti ylettyvässä lumessa. Montaakaan kuvaa en reissusta saanut mutta muutaman kevään näköisen otoksen kuitenkin. Jarkko perhosti tänään ensimmäistä kertaa tälle kevättä ja sai taimenen heti ensimmäisellä heitolla! Tosin fisu oli vielä alamittainen ja se laskettiin tietenkin takaisin jokeen kasvamaan.

IMG_0012.jpgIMG_0013.jpgIMG_0019.jpgIMG_0020.jpgIMG_0007.jpg

Ja löysinhän minä tämän viikon alussa sen varman keväänmerkin, jota joka kevät vahtaan ja kirjaan muistiin. Nimittäin ensimmäisen Leskenlehden löytymisen lenkkireitin varresta. Viime vuoteen verrattuna kevät on minun kirjanpidon mukaan aikalailla tasan viikon myöhässä, viime vuonna löysin ensimmäisen leskenlehden 31.3 ja tänä vuonna tuo hetki meni reilusti huhtikuun puolelle.

11130272_10153204448192402_1178112092005

Mutta kyllä se kevät sieltä tulee tänäkin vuonna <3

Nyt taidan kaivautua sohvalle peiton alle katsomaan leffaa. Rauhaisaa sunnuntai-iltaa! Lupaan tormistua ja kirjoitella jatkossa enemmän.

sunnuntai, 12. huhtikuu 2015

Reseptivinkki: Kevytpohjainen pitsa

Viikonlopun kokeilevassa keittiössä oli tällä kertaa vuorossa kevyt pitsa. Olen jo pitemmän aikaa miettinyt vaihtoehtoa normaalin pitsapohjan tilalle, ja useampia reseptejä yhdistelemällä sainkin aikaan pitsapohjan ja itse pitsan, joka on kevyt, kuitupitoinen ja proteiinipitoinen. Maussa tämä todellakin terveellisempi (tai jopa terveellinen?) pohja ei hävinnyt ollenkaan tavalliselle vehnäjauholätylle ja rasvaiseille täytteille.

IMG_0001.jpg

Kevyeen pitsaan tarvitset siis:

Pohja:

  • n. 3 dl kaurahiutaleita
  • n. 1 dl rasvatonta maitorahkaa
  • n. 150 g kukkakaalia
  • n. 1 rkl vehnäjauhoa
  • 1 kananmuna
  • n. 0.5 dl vettä
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • ripaus suolaa
  • n. 1 rkl kuivahiivaa

Täyte:

  • punaista ja keltaista paprikaa
  • sipulia
  • tuoretta valkosipulia
  • n. 200 g kanan filettä
  • herkkusieniä
  • katkarapuja
  • kesäkurpitsaa
  • jalopenoja
  • tomaattimurskaa
  • pitsamaustetta, suolaa sekä oman mukaan muita mausteita, esim. timjami
  • kananmuna
  • n. 50 g kevyttä tuoremozzarellaa
  • n. kourallinen 5% Polar-juustoa

Laita kukkakaalit kiehumaan ja keitä ne pehmeiksi. Laita kaurahiutaleet ja vehnäjauho blenderiin ja hurauta jauhot tasaiseksi hienoksi jauhoksi. Lisää joukkoon valutettu kukkakaali ja muut ainekset ja blenderöi taikina tasaiseksi massaksi. (Huom! Kukkakaali ei tule maistumaan valmiissa pohjassa oikeastaan ollenkaan) Kaada pohja uunipellille (jauhota leivinpaperi kevyesti) ja levitä lusikkaa apuna käyttäen pohja tasaiseksi haluttuun muotoon. Taikina jää aika valuvaksi, mutta sitä ei pidä säikähtää koska seuraavaksi pohja laitetaan esipaistumaan 200 asteiseen uuniin noin kymmeneksi minuutiksi tai niin pitkäksi aikaa että pohja hieman kovettuu ja alkaa irrota leivinpaperista. 

Paista kana ja kasvikset pehmeiksi pannulla, lisää tomaattimurska ja anna seoksen hautua hetki. Lisää seokseen mausteita ja suolaa oman maun mukaan. Levitä tomaattiseos esipaistetun pohjan päälle ja lisää loput täytteet seoksen päälle. Tee täytteisiin pitsan keskelle lusikalla kraateri ja riko kraateriin kokonainen kananmuna. Ripottele kananmunan päälle suolaa ja mausteita. Lopuksi siivuta tuoremozzarella ohuiksi siivuiksi, raasta kevyt juusto ja ripottele juustot täytteiden päälle. Paista 200 asteisessa uunissa, kunnes pohja on ja juusto on ruskistunut. 

IMG_0001.jpgIMG_0004.jpgIMG_0003.jpgIMG_0005.jpgIMG_0002.jpg

Voin taata että tämä on hyvää ja tätä pitsaa saa todellakin syödä hyvällä omallatunnolla! :0) Enjoy!

 

sunnuntai, 22. maaliskuu 2015

Reseptivinkki: Terveellinen suklaakuorrutettu appelsiini-suklaa mutakakku

Kuulostaako otsikko liian hyvältä ollakseen totta? Kuulostaa mutta ei se ole! :0) Sain todellakin kehiteltyä toisen version edellisessä postauksessa kertomastani suklaakakusta. Tein kakun perjantaina ja nyt siitä on jäljellä enää pieni siivu. Kaloriton kakku tämä ei todellakaan ole (toisin kuin esim. aiemmin tekemäni smoothiekakku), mutta aika pitkälti kaikki kakussa käytetyt ainekset ovat terveellisiä. Tässä suklaakakussa ei ole vehnäjauhoja, sokeria, voita tai muutakaan lisättyä rasvaa. Kakusta taas saa hyviä rasvoja, kuituja, proteiinia sekä vitamiineja.

Kakkua tehdessä en tietenkään muistanut laittaa tarkkoja ainesten määriä ylös, mutta yritän muistella ne mahdollisimman hyvin alta löytyvään reseptiin. Tämän reseptin miettimiseen ja keksimiseen menikin kyllä aikansa, joten toivottavasti tykkäätte! :0)

10403291_10153167892807402_1625883528038IMG_0024.jpg

Suklaalla kuorrutettuun appelsiini-suklaa mutakakkuun (22cm irtopohjavuokaan tehtynä) tarvitset siis:

Kakkupohja:

  • n. 1.5 dl cashew-pähkinöitä
  • n. 1/2 dl kurpitsansiemeniä
  • 2 kananmunaa
  • 2 kananmunan valkuaista
  • n. 1 dl kaurajauhoa (=kaurahiutaleet jotka ajetaan blenderilla hienoksi jauhoksi)
  • n. 1/2 dl vehnäleseitä (ajetaan niin ikään jauhoksi)
  • 2 rkl mantelijauhoa
  • 100 g taatelia
  • 1/2 tl ruokasoodaa
  • 1/2 tl leivinjauhetta
  • n. 1 dl rasvatonta maitorahkaa
  • n. 1 dl leivontaan tarkoitettua kookosmaitoa (löytyy kylmähyllystä tavan kuohukermojen vierestä)
  • 100 g appelsiinin makuista tummaa suklaata
  • n. 1 dl suklaanmakuista heraproteiinia
  • 2 rkl raakakaakaota
  • 1 appelsiinin kuori
  • oman maun mukaan Steviaa tahi muuta kaloritonta makeutusainetta

Kuorrute:

  • n. 1 dl leivontaan tarkoitettua kookosmaitoa
  • 100 g appelsiinin makuista tummaa suklaata
  • n. 2 rkl raakakaakaota
  • oman maun mukaan Steviaa tahi muuta kaloritonta makeutusainetta

Laita pähkinät ja kurpitsansiemenet astiaan likoamaan yön yli jääkaappiin niin, että pähkinät ja siemenet peittyvät vedellä. Loput kakusta tehdään seuraavana päivänä tai niin että pähkinät ja siemenet ovat kuitenkin lionneet useamman tunnin (vettyvät ja turpoavat). Voit esim. laittaa pähkinät likoamaan aamulla ja tehdä kakun illemmalla.

Aja kaurahiutaleet ja vehnäleseet hienoksi jauhoksi blenderissä ja sekoita joukkoon leivinjauhe, ruokasooda ja mantelijauho. Kaada kuivat aineet kuppiin odottamaan ja laita blenderiin pähkinäseos, puolet liotusvedestä, taatelit sekä noin desilitra kookosmaitoa. Soseuta ainekset tasaiseksi tahnaksi, lisää joukkoon maitorahka ja jatka sekoittamista vielä hetki. Vatkaa kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi (mitä kuohkeampaa, sen parempaa!). Lisää kuivat aineet ja blenderöity pähkinäseos kananmunavaahtoon ja sekoita. Sulata tumma suklaa vesihauteessa ja lisää taikinan joukkoon sulatettu suklaa, raakakaakaojauhe sekä suklaanmakuinen heraproteiini. Erottele kaksi valkuaista ja vatkaa keltuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää vaahto taikinan joukkoon varovasti nostellen niin, että taikina säilyttää kuohkeuden ja ilmavuuden. Maistele seosta ja lisää joukkoon Steviaa tahi muuta makeutusainetta oman maun mukaan. Ota yksi rivi tummaa suklaata, hienonna se kuutioiksi ja lisää taikinan joukkoon "sattumiksi". Pese ja kuivaa appelsiini hyvin ja raasta kuori taikinan joukkoon. Voit lisätä joukkoon myös appelsiinin mehua. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka mantelijauholla ja laita kakku paistumaan 200 asteiseen uuniin noin 30 minuutiksi. Kokeile kakkua keskeltä paiston aikana esim. hammastikulla ja ota kakku pois uunista, kun hammastikkuun jää vielä hieman taikinaa kiinni. Näin kakusta tulee mehevä mutakakku, kun sitä ei paista täysin kypsäksi.

Laita kakku jäähtymään sivuun ja valmista kuorrute. Laita loput kookosmaidosta kattilaan ja sulata kookosmaitoon loput tummasta suklaasta, raakakaakao sekä makeutusaine (itse käytin tässä kohtaa makeutukseen myös vaniljanmakuista heraa). Sekoita tasaiseksi massaksi ja kaada kuorrute kakun päälle. Laita kuorrute kakkuun niin että irtopohjavuokan reunat ovat edelleen paikoillaan. Anna kakun jäähtyä hetki huoneenlämmössä ja sitten siirrä kakku esim. foliolla suojattuna tekeytymään kylmään. Maku paranee mitä pitempään kakkua malttaa pitää muhimassa! 

IMG_0019.jpgIMG_0018.jpgIMG_0024.jpgIMG_0021.jpgIMG_0026.jpg

Vaihtoehtoisesti kakun voinee tehdä myös niin, että korvaa raakakaakaon ja suklaanmakuisen heraproteiinin laadukkaalla tummalla kaakaojauheella. Kakunhan voi tottakai tehdä myös maitosuklaaseen sekä tavalliseen kaakaojauheeseen, mutta silloin kakun perimmäinen idea eli terveellisyys kärsii. Kakun makeutukseen voi vaihtoehtoisesti käyttää esim. hunajaa, mutta silloin kalorimäärät nousevat. En myöskään usko, että esim. mantelijauholla (pieni määrä) on lopputuloksen kannalta suurtakaan merkitystä joten senkin voinee jättää pois. Itse näkisin tärkeimpänä pohjan tekemisen pähkinäseokseen, koska tuolla tavalla yhdessä kookosmaidon ja taatelin kanssa pohjasta tuli todella "kermainen", mehevä eikä yhtään kuiva! Kurpitsansiemenet voinee korvata myös muilla siemenillä, kuten pellavan- tai seesaminsiemenillä tai jättää siemenet kokonaan pois. Jos ei tykkää kookosmaidon mausta, kookosmaidon voinee korvata tavallisella kevytmaidolla, mutta tuolloin suosittelen että maitoa laitetaan vähemmän ja lisätään pähkinöiden liotusvesi kokonaan. 

Olisi tosi kiva kuulla, jos kokeilette kakun tekemistä, itselleni tämä oli ainakin erittäin positiivinen yllätys ja tähän astisista resepteistä tämä oli keksimisen ja suunnittelun kannalta haastavin! :0)

Nautinnollista sunnuntaita!

sunnuntai, 15. maaliskuu 2015

Onnea Tipsu 1-v. <3

Niin se vaan aika kuluu ja pikku TipsuNipsu täyttää tänään jo kokonaisen vuoden. Synttäreitä juhlittiin ostamalla molemmille höppänöille uudet ulkopuvut, käymällä pitkällä lenkillä ja syömällä herkkuruokaa. Käytiin pari viikkoa sitten kavereitten kanssa koirapuistossa, jossa Tipsu sai leikkiä pitkästä aikaa ihan kunnolla Leo-kamun kanssa. 

IMG_8545.jpgIMG_8497.jpgIMG_8498.jpg

IMG_8481.jpgIMG_8477.jpgIMG_8451.jpg

Leikit oli suht lennokkaat! Tipsu juoksee vapaana ollessaan niin lujaa että ei tosikaan. Ja nuo ilmeet :D Näyttää aivan pieneltä pirulta tuossa kolmannessa kuvassa. Kuvista iso kiitos Harrille ja Nooralle! :0)

Muuten kuuluu ihan hyvää, paljon on tekemistä ja viikot vierii niin kovaa vauhtia että ei aina oikein huomaakaan että on jo sunnuntai. Tänään vaihdettiin kotona järjestystä ja kunhan jokakeväinen sisustusvimma toden teolla iskee ja täytyy taas saada kotiin jotakin kivaa uutta, teen sitten kotipostausta pitkästä aikaa. Sain tänään lopulta jopa jouluverhot ja jouluvalon pois keittiön ikkunasta :-D 

Muutama reseptikin odottaa kirjurointia, tulossa on mm. resepti oikeasti terveelliseen suklaakakkuun. Voiko sellaista edes olla? Kyllä voi ja kakku vaan parani jääkaapissa ollessaan päivä päivältä. Ensi viikon tehtävänä on siis saada resepti tänne teillekin kokeiltavaksi. 

Rentouttavaa sunnuntaita!

  • Ruokajuttuja:

    Ruokablogien kärki
  • Seuraa Blogilistan kautta:

  • Seuraa Bloglovinin kautta:

    Follow on Bloglovin